Eilen tokoteltiin kahden koiran voimalla, mutta siitä ei oikein jäänyt mitään mieleen. Avon liikkeitä otettiin, edisti seuraamisessa ja unohteli mitä maahanmeno tarkoittaa, mutta eipä muuten. Vähän kapulan kanssa säätöä, yritti väkisin tulla vierelle, ja siksi otettiin ihan vain eteentuloa. 3min paikallamakuu toisen koiran kanssa ja kivasti oli.

Mutta! Tänään oltiin mätsäreissä :D Oli aika hilpeää, ettei siinä. Harmitti tosin se, ettei voinut treenata koiran kanssa mitään kun ei irti voinut pitää. Hienosti olisi ollut häiriötä.

Kumpikin koira siis mukana, äiti esitti Seran ja minä Hypnon. Sera sekarotuisten kolmas, Hypno sinisten isojen aikuisten paras ja BIS7..! Että joo’o, ehkei tuosta näyttelypuudelia saa. Ja aatelkaa, Hypno oli vastakkain Jetan kanssa, ja hävisi sille! Puolikarvattomalle työlinjaiselle, minun mies on sentäs melkein läskipää ja sillä on karvaa :D Maailmankirjat on nyt sekaisin. Mutta ei se mitään, suostun ehkä puhumaan Suville vielä tämän katkeran häviön jälkeen.