Uusi blogi lauantai, Tou 1 2010 

Tuolla noin -> http://ubno.vuodatus.net/

Piti vaihtaa kun sinne sai itse tehtyä ulkoasun… Ja jotenkin loogisempi ja parempi adminpanel.

Kopin tämän viestin kokonaisuudessaan sinne, ettei näytä liian autiolta :D

Ollaan taas tehty tyylillä “vois kyllä nyt vähän seurauttaa”. Eli seuraamista, käännöksiä ja täyskäännöksiä. Toisinaan niiin heikkoa esitystä, toisinaan menee ihan kivasti. Metallinouto oli todellinen yllätys! Olen tehnyt niin, että annan sen koiralle, kehun, otan pois ja kehun. Annan koiralle, jätän istumaan se suussa, menen muutaman askeleen päälle, noutokutsu ja kehu. Ulkona sitten heitin ja koira haki sen ja toi ihan täytellisesti eteen! Oletin että se ainakin tiputtaa sen tai jotain, mutta heti oli hyvä ote ja innokkaasti nouti. Lähdin ajatuksesta “metalli on suuri ongelma”, mutta yhtä hyvin teki kuin puisen kanssa. Hieno mies!

Ollaan naksuteltu myös merkkiä. Tahdon sen kiertävän merkin vasemmalta puolen ja tulevan seisomaan niin, että merkki jää sen oikealle puolelle/oikealle vähän eteen. Tämä siksi, koska jos palkkaisin taakse, Hypno alkaisi ihan liian herkästi menemään liian kauas merkistä (kokeiltu on). Menee ihan kivasti jo viitisestä metristä. Ensiperjantaina päästään kokeilemaan varmaankin jo oikealla merkillä. Tällä hetkellä missiona olisi saada ostettua harjanvarsi, jotta tunnaria päästäisiin reenaamaan.

Tänään meillä oli ulkona treeniä.Pk-jälkeä, verijälkeä ja esine-etsintään. Verijäljen ajoi ihan kivasti, vähän vain harhaili, mutta muuten ihan mielettömän hyvin, ottaen huomioon sen, että se taisi ajaa viime jäljen joskus tammikuussa. Toinen ohjaajistamme teki Hypnolle 5 x 2m makkararuudun. Harhaili jonkin verran pois sieltä, mutta palasi kuitenkin aina itsenäisesti takaisin ruudulle. Ensikerralla voisi tehdä jo tyyliin 10m x 1m ruudun. Viimeiseksi Hypno suoritti ainoana koirana esine-etsinnän. Ruutu oli todella iso ensiruuduksi, mutta löysi se sieltä sen oman pallonsa, mutta jätti sinne tiputetun namihanskan hakematta ja todennäköisesti myös poistui ruutualueelta takana (en nähnyt koiraa kokoajan, liian tiheä metsä). Eli ihan kivasti meni myös ruutu, pitäisi sitä alkaa hiljalleen tekemään itsekin ihan ruutumaisesti, eikä vain tiputtaa esinettä lenkillä ollessa.

Hieman ennen lähtöä ammuttiin kaksi kertaa kuusi- tai ysimillisellä n. 15m päästä. Ensimmäisellä kertaa Hypno oli autossa, toisella kertaa leikin sen kanssa. Ei reagoinut kumpaankaan ampumiseen. Upea mies se :3

Ja viimeisenä tiedotuksen; Hypnon toinen veli Cocopops “Kio” on kisannut Lahdessa pentueen kolmantena ja viimeisenä uroksena ALO 1:sen pistein 161p.! Onnea Mialle ja Kiolle! Hieno pentue on tämä, upeita meidän miehet :) Odotetaan niiden tyttöjen tulevan myös perässä, vink!

Oulu, avoin luokka lauantai, Huh 24 2010 

Noni, meidän toinen kisa on nyt takana ja aattelin, että tämä ykköslinja on aika hyvä :D

Reenailtu oltiin sikäli ahkerasti, kaksi viimeistä viikkoa joka ilta otettiin kaikki liikkeet. Noutaminen ja este olivat lopulta vähän epävarmoja, koska noutamisessa saattoi yhä ottaa vinoon, tai sitten vain köpötellä hitaasti luokse, ja esteessä saattoi mennä joko maahan, istua, tai seisoa… Ja luoksetulossa toisinaan ei vaivautunut pysähtymään ollenkaan :D

Mutta tältä näytti meidän koe:

Paikallamakuu: 10
Seuraaminen: 9½, käännöksissä vähän väljyyttä ja kontakti ei ihan kokoajan pitänyt
Seuraamisesta maahan: 10
Luoksetulo: 10
Seuraamisesta seisominen: 9, alkoi nuuskia maata ja vähän käänsi etupäätään
Nouto: 9, palautti reippaasti vinoon
Kaukot: 10
Estehyppy: 10

Kokonaisvaikutelma: 10

Sij. 2/7, 195p., AVO1. Sanomattakin selvää että olen tyytyväinen, vaikkakin se puolitoista pistettä enemmän ja luokkavoitto olisi ollut handussa… ;) Mutta erittäin hyvä näinkin, viittä vaille täydellistä, kirjaimellisesti!

Nyt sitten taidetaan pitää vähän taukoa, koska ajattelin oikeasti paneutua pääsykokeisiin. Seuraaviin kisoihin sitten kesällä/syksyllä, tänä vuonna tähtäimessä siis TK2. BH myös sitten lähempänä talvea.

Tittidii tiistai, Huh 20 2010 

Eipä ole tullut jaksettua päivittää, paha minä.  Vähän ollaan tokoiltu, vähän ollaan myös agiliidetty. Pelastushakua ei olla päästy tekemään, kun kouluttajapäässä on ollut häikkää. Taukoa on tullut jo kuukauden verran.

Kotioloissa pihalla meidän avon liikkeet sujuu jo kivasti! Vähän Hypnolla nyt tökkii maahanmeno ja luoksetulossa ei välttämättä tahdo kunnolla pysähtyä, mutta muut liikkeet ovat aika kivat. Ehkä sitä uskaltaa sinne kokeisiin mennä? Toissapäivänä tein ilman palkkaa liikesarjat, kehuin ja silittelin vain koiraa, ja eilen taas käytin palkkaa, mutta palkkasin aika pienesti. Noutaminenkin on jo oikein hyvä, joskin tullessa istumaan eteen päästää aika usein kapulan tippumaan suuhun taakse. Ei se mitään, kyllä se siitä.

Olen tehnyt ohjauskuvioita kotona kahden puun kanssa :D Kokoajan kuulo parantuu, mutta vieläkin on ihan sählä ja hökeltää paljon ja juoksee vähän mistä sattuu, mutta suunta on oikea. Jahka lumet sulaa, niin pitää jostain hankkia pari keppiä ja harjoitella niiden kanssa, vähän realistisemman kokoisia kuin 50v vanhat kuuset.

Meidän toinen kissa kuoli toissayönä, elimistö kaiketi petti. Se alkoi sairastella joskus joulun tiennoilla ja oli nyt kuukauden verran parempi ja alkoi saamaan myös lihasta, mutta näemmä se oli vain väliaikaista. Lähdön oli pakko olla rauhallinen, koska kissa löydettiin käpertyneenä nukkumaan.

Viimeinkin kaikki kivut ovat poissa ja saalistakin riittää ikuisuuteen asti <3

Wnb-näytelmissä lauantai, Huh 10 2010 

Eilen tokoteltiin kahden koiran voimalla, mutta siitä ei oikein jäänyt mitään mieleen. Avon liikkeitä otettiin, edisti seuraamisessa ja unohteli mitä maahanmeno tarkoittaa, mutta eipä muuten. Vähän kapulan kanssa säätöä, yritti väkisin tulla vierelle, ja siksi otettiin ihan vain eteentuloa. 3min paikallamakuu toisen koiran kanssa ja kivasti oli.

Mutta! Tänään oltiin mätsäreissä :D Oli aika hilpeää, ettei siinä. Harmitti tosin se, ettei voinut treenata koiran kanssa mitään kun ei irti voinut pitää. Hienosti olisi ollut häiriötä.

Kumpikin koira siis mukana, äiti esitti Seran ja minä Hypnon. Sera sekarotuisten kolmas, Hypno sinisten isojen aikuisten paras ja BIS7..! Että joo’o, ehkei tuosta näyttelypuudelia saa. Ja aatelkaa, Hypno oli vastakkain Jetan kanssa, ja hävisi sille! Puolikarvattomalle työlinjaiselle, minun mies on sentäs melkein läskipää ja sillä on karvaa :D Maailmankirjat on nyt sekaisin. Mutta ei se mitään, suostun ehkä puhumaan Suville vielä tämän katkeran häviön jälkeen.

Onnea velipojalle! lauantai, Huh 3 2010 

Tiltu tuskin tätä blogia seuraa, mutta kaikille muille tiedoksi, että Hypnon veli Candyman “Deri” on lähtenyt kokeisiin pentueen toisena uskalikkona, saavuttaen ALO1 -tuloksen 169 pisteellä! Hieno suoritus, oikein kauniisti on alkanut tämän pentueen kisaura ;)

Mutta mitäs meille. Luulen että tuo koira kuuluisi oikeasti jollekin joka jaksaisi tehdä sen kanssa jotain :’) Taas ollaan vätystely ja treenattu lällysti. Noutoa ollaan jonkin verran tehty ja nyt se ei enää inhoa kapulaa, vaan menee käskystä sen luo, katsoo minua, ja vasta toisesta käskystä ottaa sen suuhun ja tuo. Mutta ottaapa muuten nyt taas oikein! Nyt tosin on päättänyt että laskee kuononsa alas, eikä suinkaan nosta sitä ylös jotta saisin sen kapulan siltä :D Kyl tää tästä, ihan hyvin ollaan kuitenkin jo saatu kehityttyä.

En oikeasti tiedä mikä tuolle tuli, mutta se alkoi pelätä hulluna maahanmenemistä sivulla. Ei suostunut menemään ollenkaan ja meni ihan lukkoon. Mahdollisesti johtuu vain ohjaajapehmeydestä ja siitä, että minua alkoi ärsyttää ihan kamalasti kun se venkoili ja ääni sitten kiristyi/olemus jännittyi. Nyt kuitenkin ollaan päästy kaiketi siitä ohi, ja koira menee maahan taas ripeästi. Tosin se siinä maassa ollessaan näyttää siltä että sitä olisi juuri hakattu ja potkittu hyvän tovin, korvat  luimussa ja niiin angst-ilme, että alkaa aina säälittää se koira. Kuitenkin on nyt maanut sfinksissä, eikä ole enää tarvinut käydä sitä pahemmin ylös nostelemassa. Hieno poika, tyhmä mutta hieno poika.

Tänään temppuiltiin paljon ja ajattelin opettaa sen ontumaan :D Pistin sille ideaalisiteen löyhästi toisen takatassun ympärille -> ei laskenut jalkaa maahan vaan koikki kolmella jalalla -> palkkausta ja kehua. Ensin oli kamalan nyreissään ja inhosi koko touhua, mutta kohta se jo jahtasi namikättä ihan innoissaan. Pitäisi opettaa sille lisää turhia temppuja, mutta olen jo unohtanut puolet entisistäkin…

Nyt kun tänne alkaa hiljokseen tulla kevät, meidän katolta on lumimassat lähteneet liikkeelle. Eilen ja tänään olen sieltä käynyt vähän tiputtelemassa lumia – ja Hypno on ihan onnessaan. Se koikkaroi kokoajan katolla, myös silloin kun kukaan muu ei ole ulkona/katolla. Siellä vain on maailman kivointa kaivaa ja katsella alas, josko jotain näkyy. Katto on siis suhteellisen loiva, joten alas sieltä ei liusu, eikä pudotuskaan ole enää edes kahta metriä, jos jotenkin sieltä sattuu tippumaan. Ei se toisaalta reunalla pahemmin ole, mutta ei tuosta hölmöstä kuitenkaan koskaan tiedä :D

Minua nyt vähän mietityttää tuo Oulun koe. Sieltä ei ole tullut mitään vastausta ilmoittautumisen jälkeen, vaikka paikan minulle lupailivatkin. Ehkä sitten lähempänä koetta? Nyt pitäisi kyllä aloittaa taas tehotreenaus, pari kertaa päivässä pari liikettä. Noudon ja maahanmenon uskon saavani kuntoon ennen sitä, ja muut ovat vain pientä hienosäätöä vailla. Ellei Hypno sitten tee jotain tosi järkevää ja unohda kokonaan esim. hypyn tai keksiikin, että se kapula onkin maailman ikävin juttu. Jännä tämä elämä teinin kanssa ;)

Reeniä perjantai, Maa 26 2010 

Taas hurahti viikko ilman päivitystä. Ollaan vain seurauteltu ja kapulalla väännetty, joten en ole jaksanut päivitellä.

Tämä on varmaan niin tätä nuoren adhd-koiran kanssa elämistä :D Kun meidän seuraaminen alkaa hiljokseen sujua (ei enää edistele kamalasti, pitää ihan kivasti kontaktia jne.), niin nyt meidän “pomminvarmat” liikeet paikallamakuu ja noutaminen ovat menneet ihan puihin. Paikallamakuussa laskee kokoajan lonkalle, vaikka korjaan sen asentoja ja palkkaan suorassa makuusta ja noutamisessa tiputtelee kapulaa, ottaa vinoon ja heittelee sinne suun taakse. Melkein edettiin kapulassa, mutta ah, nyt se on alkanut tosiaan tiputtaa sitä! Yhtenä päivänä otin niin, että heitin sen kapulan ja kun toi nätisti, niin palkkasin hurjasti, mutta jos otti vinoon, niin käänsin pään pois. Ja nyt se tiputtaa. Aina. Joka kerta kun menee kapulalle. Toisinaan ei ota edes suuhun asti. ARGH!

En jaksa ymmärtää miksi se ottaa tuon vinoon, se on sen ensimmäinen ja tuntuu pahasti että ainut tapa ottaa kapula, kun ennen otti sen niin hienosti kokosuuhun (vaikka tiputti kyllä suun puoliväliin). Perhana, harmittaa oikeasti tosi paljon. Vaikka tuota on jankanut nyt kolme viikkoa, niin ei mikään tunnu menevän perille. Olisi pitänyt vain antaa olla se huono ote, olisipa ainakin näennäisesti toimiva liike.

Ja tuo hiton lonkka! Saattaa olla viisi sekuntia oikein ja laskee lonkalle, ihan minun nähdenkin. Nyt aletaan pitämään sille paikallamakuita kun olen syömässä, lukemassa, dataamassa tms. Useamman kerran päivässä ja joka kerta korjataan heti kun laskee lonkalle. Ennenhän se siis oli sen kolmekin minuuttia nätisti suorassa maassa, ihmeellinen tämäkin takapakki.

Mutta kiva kun se seuraaminen alkaa hiljokseen sujua.

Vaan tämän päivän tapahtumisiin. Paikallamakuu 30 sec + 60 sec, oli hienosti paikalla maassa. Päivän lopuksi kun tein kolmen minuutin paikallamakuun niin että pyörin siinä edes takaisin, sain käydä perskarvoista nostamasta sen lonkalta ties kuinka monta kertaa takaisin ylös. Kaukot taas oli vähän ryssimistä, joten tein lähikaukot ja palkasin liikkeen kokonaisuudessaan, jonka jälkeen 10 askelta, 10 sekuntia ja lopuksi kokoliikkeen palkkaus. Avon este ihan ok, kerran meni maate. Avon luoksetulo tosi jees, kerran ei seisahtunut ollenkaan ja kerran meni jonkin verran yli, mutta kaksi nappia pysähtymistä. Kerran liike kokonaisuudessaan läpi. Seuraamiset oli tosi kivat, jahka vähän rauhoittui. Täyskäännöstä oikeaan ja vasempaan, 90 asteen käännöksiä suorilla ja ruutumaista kääntyilyä. Liikkeestä seisomisessa ensin käveli hetken mukana, kahdella toisella kerralla pysähtyi heti. Liikkeestä maahanmenossa apinoi ja jouduin käskyttämään sitä huvin vuoksi maahan muutaman kerran, ennen kuin liikkeestä meni maate.

Ja noutamisesta ei edes puhuta. Innostettuna otti kädestä ja maan läheltä hyvin ja toi hienosti eteen, mutta sitten kun piti itse ottaa maasta niin vino tietenkin. Otettiin sitten eteen tulemista kapulan kanssa ja kapulan suuhunottamista. Se ottaa kyllä minun kädestä hienosti oikeaan kohtaan, mutta sieltä maasta on täysmahdottomuus ottaa oikein. Tympeää, mutta pakko vain jankata.

Varattiin muuten paikka paimennuskurssille 15. – 16.5. Tupokselle M. Jokisaaren tilalle (Kennel Eyespy). Äiskä ja sisko ainakin tulossa sinne, saapa nähdä mitä siitäkin viikonlopusta on tulossa :D Jännityksellä odotetaan, olis kiva päästä vilkaisemaan lampaita ennen sitä, jos se vaikka ehtisi syttyä niille ettei viikonloppu mene virittelyssä.

Allanin koulutuspäivä lauantai, Maa 20 2010 

Tänään siis Allan Aula piti koulutuspäivän, aiheina toko, pk ja pelastus. Puheltiin koirien käytösmalleista, raunioista, toko- ja pk-koulutuksista ja -esteistä sekä Länsirajan Kennelkerhon omista asioista teoriaosuudelta, käytönnön puolelta tokoiltiin alo/avo -liikkeitä ja pelastuspuolelta suoritettiin meidän rauniotalolla pekohaku.

Hypno oli ihan urpo tokoilussa :D Ei mitään kontaktia koiraan, järjetöntä piippailua ja hihnan päässä hinkumista. Hävetti melkein, oli ehkä sillein aavistuksen liikaa häiriötä. Seuraamisessa edisti, unohti miten mennään maahan, avon esteessä taas muisti miten mennään maahan vaikkei pitänyt, paikallaolossa jäi istumaan (????!!!!!!11111??) ja silloinkin kun meni maahan, laskeutui lonkalle, otti kapulan vinosti. Ei ollut ihan meidän tokopäivä tämä :D

Sen sijaan haussa Hypno oli ihana<3 Meidän rauniotalossa on neljä kerrosta plus kellari, maalimies2 kellarissa kaapissa ja maalimies1 kolmoskerroksessa kaapissa(? en ehtinyt edes kerrokseen kun koira jo ilmaisi). Lähetin Hypnon ylös ensin, seisahtui ykköskerroksessa puoli sekuntia, niiskautti kerran yhtä huonetta kohden ja suoraan painalsi kolmoskerrokseen. Ehdin hädin tuskin kakkoskerrokseen vaikka suoraan rappusia kuljin, kun koira jo ilmaisi maalimies1:sen. Siellä tosin oli äiti piilossa, eikä hän tietenkään nyt osaa vaatia koiralta mitään, joten Hypnon ilmaisu jäi pelkäksi urahdukseksi josta palkkaus. No, olen kuitenkin ylpeä että noin hienosti löysi, olisin vain halunnut parempaa ilmaisua.

Lähetin kolmoskerroksesta koiran toiselle miehelle, laski suoraan rappuset, tarkisti kakkos- ja ykköskerrokset nopeasti (ja pidemmän linjan harrastan mukaan myös tarkasti) ja painalsi kellariin. Hieman siellä sähläsi ja juoksenteli ympäriinsä, jäi kerran pyörimään yhteen huoneeseen pitkäksi aikaa ja etsi tosi kovasti, mutta lopulta sitten löysi maalimiehen ja hitsi mikä ilmaisu! Se oikeasti haukkui, ja kauan! Ainakin seitsemän sekuntia pauhasi ihan innoissaan ennen kuin tuli palkkaus. Hieno mies.

Eilen en jaksanut päivittää, mutta eilen Hypno loisti tokossa. Se oli niin uskomattoman hieno, että olisihan se ollut ihan liian hieno juttu jos se olisi tänäänkin ollut tosi fiksu. Seurasi ihan täydellisesti, teki hienoja käännöksiä, teki ihan virheettömiä avon luoksetuloja, kaukoja ja esteitä. Istui ja meni maahan ripeästi ja oli kuulolla. Ja aivan loistavasti otti kapulan suuhun kotioloissa. Täysin suoraan ja tiiviisti kulmahampaiden taakse.

Luulen myös että syön itseäni sisältä. Tein taas eilen ja tänään agin kontaktiesteitä, ja Hypno teki eilen elämänsä ensimmäisen tuettoman keinun! Toki olin siinä vieressä, mutta annoin koiran itse siirtää painon. Vähän pelotti, mutta olipa välittömästi menossa uudestaan keinulle sen jälkeen :D Toisen kerran taas vähän tuin sitä. A:ssa hidastelee jo itsekseen ja vähän laahautuu maata kohden kontaktille tullessaan, muttei millään jaksaisi painua maahan, vaan jää kytikseen seisaalle. Puomissa ihan sama juttu. Vaadin siltä joka kerta menemään maahan ennen kuin päästän pois esteeltä.

Ja! Eilen ja tänään, ohjauskuvioita! Olen itsekin niin hämmästynyt siitä että tein niitä. Eilen tein yhdellä siivekeparilla oikealta-läpi, vasemmalta-läpi, läpi-vasemmalle, läpi-oikealle, oikealta kierto, vasemmalta kierto ja kasi. Tänään tein yhdellä siivekeparilla n. 10cm. esteellä samat neljä ensimmäistä kuin eilenkin, ja ai ku oli kamalan vaikeaa tehdä sivuilta kierto ja läpi :D Ei niin millään meinannut tulla takaisin päin, kiersi vain. Jahka sain sen kerran tulemaan takaa läpi, vaihdoin harjoituksen toiseen. Se keppi teki tosi paljon siis, oikeastaan taitanee olla ihan järkevää jo laittaa siihen matala este.

… Siis minähän en agilityä tee.

Pikkupäivitys tiistai, Maa 16 2010 

Nyt on ollut vähän kiirettä, joten harjoittelu on nyt laiminlyöty. Kuitenkin otettu seuraamista nenä ylöspäin ja 1-3 askeleella, sekä 90, 180 ja 360 asteen käännöksiä niin oikeaan kuin vasempaan.  Koira selkeästi kehittyy, ehkä seuraaminen vielä joskus onnistuu meiltä.

Tänään veti kyllä ihan plörinäksi kun treenattiin nopeasti Kemin juna-asemalla. Kolmen askelen seuraamisesta seisomaan jättäminen ei onnistunut ollenkaan, pisti maate. Lopulta jäi seisomaan, lopetin liikkeen siihen. Kaukoissa nousi seisomaan (????!!) viimeisellä istumisella, toisella kertaa palkkasin jo ensimmäisellä istumisella, kolmannella kerralla toisella istumisella ja  neljännellä kerralla otin koko liikkeen 4 askeleen päästä, 2sec tauoilla. 

Päätin myös repäistä ja olen ottanut Seralla perusasentoa :D Se on ihan yli-ihana, kun on mystisesti tosi innoissaan ja tulee siihen vierelle istumaan niin tomerasti ja nojaa takaraivollaan jalkaan. Sillä tulee varmasti hieno pk-seuraaminen jos joskus edetään seuraamisvaiheeseen sen kanssa. Olis hienoa kyllä.

Olen miettinyt Hypnon kuvauttamista. Kyselinkin jo Holopaiselta, josko se olisi suunnitellut jonkinlaista ryhmäkuvausta pentueen sisällä. Itseäni kiinnostaisi kuvauttaa Ventelällä lonkat, kyynärät, polvet ja selkä (selkä lähinnä siksi, kun tuossa rodussa kuitenkin vaikuttaa olevan jonkin verran selkävikoja), Ventelä ei taida silmiä kuvauttaa joten ne sitten jossain muualla. Ajankohtaksi ajattelin vuoden loppua tai vaihdetta, näkee nyt järjestetäänkö se ryhmäkuvaus pentueen sisällä vai ei. Jos ei, niin sitten pitää yrittää kysellä porukkaa kasaan/änkeä mukaan. Pitäisi hieman tehdä jonkinlaista hintavertailuakin, joskin olen vähän sitä mieltä, että tahdon kuvauttaa tuon koiran oikealla asiantuntijalla, vaikka se sitten olisi huomattavasti kalliimpaa kuin “keskiverto” kuvaaja.

Tämä siksi, koska en oikein uskaltaisi tuon kanssa aloittaa pk-tottista tai jatkaa viestiä ennen kuin se on kuvattu ehjiksi. Tottis ja viesti kun kuitenkin ovat aika syöviä lajeja, jäljen ja haun maasto ei pelota ihan niin paljoa kuin viestin maasto.

Tokoliitoa perjantai, Maa 12 2010 

Juuri tultiin tokoliitämästä ja Hypno oli oikeni hieno mies. On se jännä kun saat jonkun arvostelemaan liikkeitäsi (seuruu), koira alkaa tehdä kaiken heti ihan miljoona kertaa paremmin. Tai sitten se tosiaan johtui siitä, että sain katseen kohdistettua koirasta eteeni… :D

Eli seuraamisen ohjeistusta. Tarttisin nyt vain kokoajan jonkun seuraamaan sivusta josko Hypno alkaa edistämään. Heti kun nostin katseeni pois siitä, se kyllä teki paremmin, mutta alkoi kuitenkin muutamien askeleiden jälkeen edistää. Olen kyllä tehnyt aika paljon tuota parin askeleen treeniä, mutta kaipa sitä sitten vain pitää tehdä vielä paljon enemmän. Ollaan myös alettu treenata vihdoin ja viimein sitä, että koira pitää nenänsä ylhäällä. Alunperin en ole vaatinut tätä edes perusasennossa, mutta huomattuani miten paljon paremmin kontakti pysyy ja miten se itse pysyy oikeassa kohtaa, olen alkanut palkata paljon ihan vain perusasennosta, jossa nenä on minua kohden.

Avon luoksetulot ihan jees. Vähän kun tuo oppisi vielä hillitsemään sitä vauhtia, niin hieno juttu.

10sec + 30 sec + 60sec paikallamakuu minut nähden, kaksi koirakkoa seurautti vieressä. Kävin palkkaamassa pari kertaa välissä, mutten vapauttanut makuusta. Tosi hienosti oli, katseli vain vähän muita ja jopa laski päänsä etujalkojen väliin ajoittain. Ensikerralla 120sec paikalla näkyvissä ja 10sec piilossa miden tehdessä.

Avon estehyppy! Loistokasta, ihan vähän vain sähläsi, ja silloinkin johtui siitä kun piti katsoa kun toinen leikkii. Muilla käskyillä istui heti toiselle puolen.

Ja kapulan kanssa ollaan edetty PALJON. Hypno ottaa sen oikeaan kohtaan suuhun, eikä enää tiputa sitä taakse. Se myös puree jossain määrin kiinni siihen kun nyin kapulaa, ei paljoa, mutta ihan kivasti näin aloituksena. Olen alkanut laskea kapulaa alaspäin, jotta se lopulta voisi ottaa sen itse maasta heti oikeaan kohtaan. Metallia ollaan kokeiltu myös vähän, se on aika epämiellyttävä ja sitä ei saa paljoa kilistellä suussa, mutten irroittaa otteen. Hyvin ottaa ja hyvin pitää. Pelkällä puukepillä tehtiin myös kapulaharjoitusta, oli jotenkin huomattavasti enemmän intoa ottaa keppi suuhun ja taistella siitä vaikka se olikin kulmahampaiden takana :D

Hypnon naisrintamalla ei oikein käy flaksi. Nyt saatiin oikein rotukaveri leikkikaveriksi, Tending Alight “Jetta”, mutta harmillista kyllä, nuori neiti ei pahemmin välittänyt Hypnon leikkikutsuista, vaan lähinnä keskittyi rähisemään sille. Hypno oli sitä mieltä, että tämähän on kiva leikki ja yritti vielä sitkeämmin :D Ehkä niistä joskus tulee kavereita, Jetta kun on tokokouluttajamme koira ja he osallistuvat myös samalle pekokurssille.

Eilen käytiin Rovaniemellä katsomassa Sofiaa (Ukko-bc:n omistaja). Koirat oli mukana ja käväistiin sitten rämpimässä jossain metässä ja vähän valokuvailemassa. Päivän päätteeksi esittelin Sofialle avoimen liikkeet ja makkararuudun. Kuvia päivästä lisäilty Hypnon sivuille muutaman muun uus-vanhan kuvan kanssa. Uudet kuvat löydät punertavista kehyksistä.

Sisähaku maanantai, Maa 8 2010 

Mennään siis suoraan asiaan. Toissapäivänä oli siis pekoilua, ja ai ku haki hienosti. Unohtui vähän että pitäisi haukkua, mutta kyllä se sitten sai suustaan kertaalleen sen wuff. Huomaa vain kyllä, että tuota nenän käyttöä pitää harjoitella ja paljon – maalimies oli piilossa kaapissa, jossa oli ovi raollaan, ja tämä pyöri kaapin edessä ja ihan siinä vieressä vaikka kuinka kauan, ennen kuin tajusi katsoa sinne kaappiin. Tai sitten johtu siitä, että sieltä kaapista tuli maalimiehen haju ulkopuolelle ja koira oli että mikäs nyt kun ketään ei näy vaikka paljon haisee.

Ensin se kävi maalimies1 luona, heilutteli häntää ja lähti pois. Sen jälkeen tuli tämä maalimies2 joka oli kaapissa, ja vasta haukahdettuaan sai palkan. Sen jälkeen porhalsi takaisin maalimies1:sen luo ja hivenen viisastuneempana haukahti melkein heti. Ehkä jo ensikerralla muistaa haukahtaa ilman käskyä. Nyt se haukkuu jo aika kauan yhdellä kehoituksella. Minua siis.

Päivän päätteeksi otin puomin ja A:n pari kertaa, puomilla meni ihan hyvin maahan, mutta A:lla oli ihan kokonaan unohtanut että siihen pitää pistää makuulle (eikä kuunnellut hidastuskäskyä). Lopuksi pidin sitä pannasta kun tuli A:lla alas ja näin saatiin hyvä kontaktille tulo lopuksi.

Agilityyn en uskaltanut mennä :< En kuiteskaan pärjää tuolle. Menen sitten kun saan vähän kuntoa…

Eilen pidettiin kokonaan vapaapäivä, tänään naksutellaan varmaan kapulaa ja ulkona otetaan ehkä pari askelta motivoitua seuraamista, sekä annetaan iltapala 2min. + piilo -paikallamakuussa. Pitää ottaa tuota paikallamakuuta seuraavalla tokotreenikerralla hallissa, kiinnostaa tietää lähteekö tuo jos se ei näe minua, koska ainakin minut nähdessään paikallamakuu on aika pomminvarma.

Seuraava koe onkin sittej 24.04. Oulussa, avoimessa luokassa.

Seuraava sivu »

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.